Älä naura, naapurit kuulee

Kello oli siinä varttia vaille kymmenen illalla. Me seisottiin eteisessä pukemassa, oltiin lähdössä koiraa iltalenkittämään koko perheen voimalla. Juha kutitti minua, minä nipistin sitä. Juha kiljaisi, minä vinkaisin. Minä kutitin Juhaa, joka puolestaan nipisti minua ja minä yritin nappasta äijän puolinelsoniin. Se epäonnistui, mutta pystypaini jatkui. Minä tirskuin, Juha hihitti. Yritin yllätyshyökkäystä munaskuihin, onnistuin. Juha kiljaisi ja nappasi minut syliinsä, minä huudahdin. Molemmat nauroivat katketakseen, kun ovikello soi.

Rapussa seisoi elämää nähnyt mies. "Minä olen tuolta alakerrasta. Lopettakaa se koiran leikittäminen, meillä yritetään nukkua."

Että niin villiä elämää sitä kaupungin vuokrataloissa nykyään vietetään!

Jotain mätää siinä on

Asukasyhdistyksen kokous oli mielenkiintoinen, Laajasalon Kiinteistöt taitaa olla varsinainen vekkulivelikerho. Enempää en sano, vielä, koska asiaa täytyy tutkia mutta kaikesta päätellen jonnekin on koira haudattuna tahi kaksikin. Hmmm. Asukasaktivismiin täytyy siis löytyä jostain aikaa, minut valittiin meidän kadun pelastustoimihenkilöksikin. (Kysyivät että pystynkö organisoimaan suurten kansanjoukkojen toimintaa kriisitilanteissa. No TOTTA MUNASSA.)

Koulu sucks edelleen eräiltä osin mutta tänään alkoi lääkeaineoppi, joka on oikeesti mielenkiintoista ja haastavaa. Varsinkin PÅ SVENSKA. Että gratulerar vaan kaikille jotka pääsevät mun hoitooni vaikkapa ens keväänä, kun harjoittelu sairaalassa on ajankohtainen. (Tiesittekö muuten että antibiootit tekevät e-pillereistä tehottomia? Hmmm?)

Ja lopuksi liikunta-asiaraportti: tänään pace (45 min) ja juoksulenkki (32 min). Hyvä minä!
Hyvä tiimi!

Kuvassa hurtbulle

Aamulla varhain

Hermostuttaa, asuntoasiat ova edelleen täysin auki ja mä olen melko varma että me joudutaan taivasalle. Tai ainakin soputelttamajoitukseen tai jotain. Mutta pitää yrittää hengitellä syvään ja harjoittaa zeniläistä mielentilaa: minä olen pöytä. Pöytä on minä. Pöytä pitäis hioa.

Duunissa on kivaa, kaikki vanhat (tosi nuoret) tutut lapset niinku Pimpelfiskare, Den som pratar med turisten, Devine Ms. Desibel ovat paikalla. Min lilla psykotiska vän ei oo vielä tullut mutta eiköhän se sieltä ilmesty.

Kaikenlaista. Pitäis ommella erinäisiä asioita ja siivota. Siivota. Pitäis tehdä muuttosiivous, ihan vaan siltä varalta että jos joutuu muuttamaan. Mä heitän kaiken pois. IHAN KAIKEN. Mä jätän yhden juomalasin ja villasukat, ne on kätevä pakata.

Nyt mä hengittelisin paperipussiin mutta ei pysty kun pitää lähteä duuniin. Så e de.

Ja kaikki huuliharppuni on vienyt kaniini

Ysillä on nyt ajettu Pasilasta Kolmikulmaan; vielä oli vähän alkukankeutta raitiovaunulla kun oli saanut vasempaan kylkeensä venttejä jossain missä oli joku merkki jätetty liian lähelle kiskoja. Samoin jännitysmomentti iski Aleksis Kivenkadulla, missä Lemminkäisen helevetin pitkä joku kuljetusvehjehässäkkä oli parkissa ja me kopsahdettiin siihen. Oli siinä onneks työmiehet paikalla ja sitten ne nostelivat lavaa ja sen semmoista kunnes me päästiin ohi.

Asuntokeskustelu käy edelleen kuumana, pitäiskö vai ei, onko varaa vai ei, loppuuko elämä asuntolainaan vai ei. Semmosia elämää suurempia kysymyksiä joiden äärellä rupee ihmettelemään että onko missään oikeesti yhtään mitään järkee vai oisko parempi vaan purra ranteet auki että päästäis siitäkin. Juha suree sitä ettei ole koskaan suoraan puusta appelsiinia poiminut ja aikoo nyt lähteä kibbutsille. Ehkä. Koska mä en tykkää matkustamisesta ja olen saanut ulkomailla asumisesta ihan tarpeekseni, kiitosta vaan, ehkä mun pitää sitten muuttaa Sodankylään erottelemaan poroja paljain käsin. Pitää saada ELÄÄ.

No jaa, laineet lyövät suurina pienessä kiulussa ja kyllä se siitä.

Lenkkiraportti: eilen jäi välistä. Oli pakko jättää. Jalat oli kuin sementtiin valetut ja väsy karmea. Kävin kuitenkin kävelyllä koiran kanssa useampaan otteeseen että jotain sentään. Tänään on jo sauvakävelty (ja eiköhän naapuri leikkisästi kysäissyt että MISSÄS NE SUKSET) ja illalla taidan vielä hölkötellä puolisen tuntia että nih.

Facebook: olen lähetellyt kukkia ja käsirautoja ja munia ja TIES MITÄ. Ei ole enää mun silmäni kirkkahat.