Ööööööööööööööö

Huomenna on lauantai ja mulla on koulupäivä. Arvatkaapa vituttaako. (Vastaus: joo.) Ja totta munassa meillä on vielä tentti tai itseasiassa kaks: lääkeaineoppi ja lääkelaskenta. Jesh. Arvatkaapa oonko lukenut? (Vastaus: en.)

Ens viikon lauantaina on kanssa työpäivä, joku Professionella pedagoger- semma. What. EVER. Mä tahdon vapaan viikonlopun! Ja vegaanisia laiskiaspullia! Satans!

Nyt taidan lyödä dvd:n koneeseen ja katsoa sen jakson missä Angel muuttuu nukeksi. Se ei koskaan lakkaa huvittamasta minua.

"I’m made of felt. And my nose comes off."

Torjantai, torjantai

Siinähän se meni, tentti. Veikkaan että joutuu uusimaan mutta pirustako sitä tietää; Kansanterveystentti saatiin takas tänään ja mun lukemattomuuteni siinä aiheessa palkittiin tyydyttävä 2:lla. Että läpi päästiin, vaikka mitään ei asian eteen tehty. Tästähän pitäis olla iloinen ja olenhan mä joo, mutta toisaltaa vituttaa: että sleebailemalla läpi! Huutava vääryys!

Kävin spinningissä (mä vähän innostuin kun Highway to Hell lähti soimaan ja pistin sellaiset vastukset pyörään että syvän märkäni. Katotaan kävelenkö huomenna) ja sen jälkeen oli nälkä ja ruokaa piti saada vähän niinku mas rapido ja laitoin seuraavaa:

Kuullottelin kolme murskattua valkosipulin kynttä tilkkasessa öljyä, sitten heitin sekaan tölkillisen ruskeita papuja, huolellisesti huuhdottuina luonnollisesti. Mausteeksi suolaa, ripaus sokeria ja reilusti timjamia, sitten päälle vajaa purkillinen keskihottia tomaattisalsaa. Keskilämmöllä se sai hautua sillä aikaa kun kaadoin astiaan pari desia täysjyväkuskusta, mukaan kasvisliemijauhetta ja kiehuvaa vettä. Pari minuuttia pullisteltuaan kuskus pääsi pannulle mukaan hengailemaan, vielä puulastalla muutama sekoitus jolla varmistettiin makujen parahultainen jakautuminen ja oo, ruoka oli valmista. Päälle laitoin vielä tuoretta, pestyä ja silputtua pinaattia ja voi taivahan pyssyt että oli hyvää.

Ans kattoo mitä herkkuja Amica meille huomenna tarjoo.

Vitut minä mikään viisas ole

Huomenna anatomian ja fysiologian tentti. Pitäis prepata. Huh. Mä en osaa juur mitään, keuhkojen ja sydämen rakenteet, verenkierrot ja ruoansulatuksen mutta siinäpä se. Mutta täällä mä istun, omassa huoneessani (hah!) lukemassa läksyjä ja kuuntelemassa Hassisen Konetta. Tulee vähän semmonen outo Bon Voyage- tunne.

Päivän Amica-vegesafka: Kasviksia smetanakastikkeessa. Se näytti olevan ennemminkin smetanakeitto jossa pari porkkanasuikaletta kamppaili vihannesten herruudesta. En syöny.

Nyt tutustumaan haiman ihmeelliseen maailmaan. Ruotsiks. Mitäs läksin, saatana.

No milk today

Amican kasvisruoka on perseestä. Yks päivä se oli keitettyä riisiä jossa oli muutama hassu herne-maissi-paprika seassa. Yleensä se on kuitenkin uunivuoassa paistettua suikaloitua perunaa ja porkkanaa jotka lilluu kermaliemessä.

Ja maidotonta kasvisruokaa ei saa. Tai saa, mutta siihen pitää olla lääkärintodistus. MIKSI? Mä en ymmärrä miksei kasvisruoka vois olla vegaanista, silloinhan se kävis kaikille, myös maitoallergikoille ja laktoosi-insseille ja muille jotka eivät vasikalta juomaa halua riistää.

Mä aion olla yhteydessä sosiaalivirastoon ja kaupunginhallitukseen ja jonnekin, emminä tiiä minne mutta perkele minä aion saada maidotonta ruokaa työssä (josta minä sitäpaitsi maksan, kiitosh) ilman lääkärintodistusta.

Ja asiaan liittyen: erinomaisen hyvä kirjoitus siitä miksei vegetarismi ole tarpeeksi.

Ei muuta. Otan takkini ja poistun.

Ei enää ikinä

Mä VIHAAN lentämistä. Se on luonnontonta ja kammottavaa ja luontovihamielistä ja turhaa. Ja perseestä muutenkin kaikin puolin.

Mä vihaan myös venäläisiä lentokenttiä, niiden rönsyileviä ja järjestäytymättömiä "jonoja", kiilaavia Tashkenttin menijöitä ja helvetin huonosti organisoituja turvatarkastuksia joita on enemmän kuin laki sallii.

Niinpä vannon nyt Pääkallovalan: EI ENÄÄ IKINÄ KONEESEEN. EI ENÄÄ IKINÄ VENÄLÄISELLE LENTOKENTÄLLE. (Vois kuvitella että ensimmäinen sisältäis automaattisesti myös toisen mutta parempi olla tarkkana tässä.)

Ugh. Olen puhunut.

Nostalgiakohtaus

Tein Naamakirjassa muistelumemen ja muistin virkistämiseksi kävin lukaisemassa vanhaa blogiani. Voi hyvät pyssyt.

Ei tää elämä aina mitenkään ratkiriemukkaan mahtavaa ole (työkaverit sais pistää vaihtoon jne.), mutta kyllä mä olen niin tavattoman paljon onnellisempi nyt kuin vaikkapa viis vuotta sitten. Tai neljä. Voi hyvät pyssyt että mä olin onneton neljä vuotta sitten. Onnettomasti rakastunut (oikeammin sanottuna pakkomielteisen onnettomasti) ja onnettomana kaikin puolin muutenkin.

On se hyvä että nyt ei ole kuin ennen. On se hyvä.

Parempaa on luvassa