Ja joka kynsi kylmeni

Eilinen keskustelutilaisuus oli oikein mainio. Vuosikausia pätkä-, katko-, silppu-  ja paskaduuneja tehneenä on kiva kuunnella kun joku on jotain mieltä asiasta. Se, että vaikka siitä on jo pari vuotta keskusteltu eikä mitään ole tapahtunut on sitten eri juttu. Mutta köyhä on toki kiitollinen pienestäkin ja menee nurkkaan nuolemaan puulusikkaansa. (Ja saa siitä tikun kieleensä. Kieli turpoaa, paisuu, muuttuu mustaksi. Köyhä ei ehdi terveyskeskukseen koska saikkua ei ole varaa ottaa. Köyhä menettää puhekykynsä ja ja joutuu ulos asunnostaan, koska sammaltamisen vuoksi häntä luullaan hulttioksi. Köyhä kuolee sydäntalven alla ensisuojan oven taakse, puristaen puulusikkaa rintaansa vasten. Hänen haudalleen tulee vain äiti, joka sylkäisee kepeät mullat laiskan lapsensa arkulle, kun ei se ruoja edes osannut hänestä huolta pitää, kihtinen vanhus ärähtää ja nilkuttaa pois.) Joka tapauksessa: hyvät suhinat, pojat olivat söpöjä ja väkeä runsaasti. 

Mua vähän jänskättää; kohta alkaa yks semmonen juttu. En halua paljastaa paljoa, mutta pari vihjettä voin antaa: lämplighets ja test. Enempää en sano. Huu.