Oi, Odessa

Luojan kiitos on perjantai. Sydän tuntuu niin kevyeltä kun on viikonloppu edessä. Ja mitenkäs sitä muuten vanha ihminen juhlistaisi vapauttaan kuin loikoilemalla sohvalla yllään flanelliset pyjamahousut ja jalassa villasukat. Ah. elämätä.

Lukemattomia kirjoja on taas kasautunut: Seuraava lukupiiri (eli Hienojen Ihmisten Kirjallinen Seura) käsittelee Sofi Oksasen teoksia ja mulla on tossa odottelemassa Baby Jane ja Stalinin lehmät. (Sattuipa muuten hyvin toi tämänkertainen kirjailijavalinta.) Yks Harry Hole (Mmmm. Harry Hole.) on kanssa työn alla, n. 30 sivua luettuna ja Tuva Korsströmin "Osaako nainen ajatella" on puolessa välissä. Joogakirjoja on pari, kolme kesken ja piirustusopas vielä kokonaan avaamatta. (Kunnianarvoisa aviopuolisoni ehdotti, että voisin "lainata kirjastosta kirjan kerrallaan, lukea, palauttaa ja sitten vasta lainata uuden". Öh. DAIJU. Ei systeemi niin toimi! Aamulla luetaan ihan eri kirjaa kuin illalla ja metrossa ei voi lukea semmosia kirjoja joita pitää lukea maaten.) Ja Kenraali Älyn "Vasemmisto etsii työtä" on eteisen lipastolla. (Ai kamalaa. Kirjalista näyttää tosi vakuuttavalta jotenkin. Mites tässä nyt näin on käynyt? Ei helvetti. Tex Willerit kehiin, sano. Lisää HÖNPPÄÄ ettei verenkierto pysähdy.)
No, joka tapauksessa. Töitä pitäis ehkä alkaa etsiä, tai sitten ei. Katotaan nyt mitä syksyllä tapahtuu. Se juttu joka mua viimeks jännitti, se mihin liitty lämplighets ja test oli ihan veitikkamainen kokemus joka päättyi siihen että ryppyhuulinen suomenruotsalainen frouva rökitti mua siitä että ruotsinkielen kirjallinen taitoni on ilmeisestikin vastenmielisen tuolla puolen. Eli en pidättele hengitystäni odotellessani lähestytäänkö minua kirjeitse.
Oi vitsi. Olispa marmelaatia.